Eilen tuli kuluneeksi 43 vuotta omien 1971 Euroopan Mestaruuskisojemme aloituspäivästä, 10000 metrin finaalipäivästä. Siihen päivään tulin, näin ja voitin! Omin ponnistuksin, mutta ennen muuta suomalaisten menestyksen nälkäisten ihmisten tuella ja toiveilla uudesta yleisurheilun noususta. Tämä menestys oli lopulta liki helpointa pitkän urheilu – urani huipentumana. Siihen kypsyminen sitten ei; se vei minultkin liian pitkän ja kivuliaan ajan.

Miksikö? Kiitos Suomessa, jopa Urheiluliitossa vuosikymmeniä vallinneen pessimismin ja liian vähäisen panostuksen vuoksi. Ajat olivat muuttuneet täysin kaukaisen menestyksen ajoista! Suomessa kylvettiin lamaannuttavaa melankoliaa ja itsemme vähättelyä. Se tappaa kovimmankin uskon! Vain hulluimmat uskalsivat olla eri mieltä ja repäistä itsensä irti tuosta lamauttavasta ajattelusta. Olin yksi heistä!

Minä kestin, kaikki eivät, mutta kunnia heille … nimettömille! Hinta minunkin osalta kostautui jatkossa, mutta onneksemme mitalini innoitti uudet uljaammat miehet ja naiset voittojen tielle!

EI SUOMALAINEN ENÄÄ MILLOINKAAN TULE MENESTYMÄÄN AINAKAAN KESTÄVYYSJUOKSUSSA! Tuo hokema oli yleinen; viimeisimmät voitot olivat radalla Viljo Heinon 10000 metrin voitto Oslon EM:ssä 1946 ja tiellä Veikko Karvosen Bernin maratonilla 1954. Siitä on muuten tänään 60 vuotta! Hoetaanko samaa ” sontaa ” taas uudelleen nykyisten unelmoijien aivoihin!?

Minulla saattaisi olla eväät poistaa tuo ” saasta ” ainakin niiden muutamien uskalikkojen ajatusmaailmasta, joilla on enemmän fyysistä lahjaa Luojalta kuin minulla aikoinaan!

Pitäisikö minun ryhtyä suomalaisen kestävyysjuoksun uudeksi MENESTYKSEN APOSTOLIKSI? Pannako loppuelämänsä tälle alttarille? Ja uskoisiko minua kukaan? Enkö ole jo ajat sitten oman osani tehnyt?

Kahdesta asiasta olen täysin varma. Ensinnäkin: pystyisin suoriutumaan haasteesta hyvin menestyksellisesti, mestareita löytyisi! Toiseksi: epäilijöita ja sabotoijia löytyisi enemmän! Vähän muunnellen, ollako uudelleen myönteisesti hullu vai eikö olla? Jos ihmiset yleensäkin tietäisivät, kuinka ihanaa on olla myönteisesti hullu, niin kaikki olisivat!

Sehän vapauttaa kaikista ympäristön paineista. Hullu kun hullu! Ei tarvitse välittää itsekään muiden puheista!

Mulla riittänee hulluutta ja haasteita tarpeeksi muulla kuin urheilussa. Suomi ja maailma on täynnä haasteita, joille olen perso. Paikalleen en pysähdy ennen kuin käsky tulee Ylhäältä!

Huomenissa alkavat Euroopan Mestaruuskisat Zurichissä. Odotan menestystä Suomeen myös kestävyysjuoksussa. Vain vahinko vie mitalin Sandralta. Uskallus … myönteinen hulluus tuo Euroopanmestaruuden, vaikka ruotsalainen vastustaja onkin ollut viisaampi hakiessaan korkean ilmanalan harjoittelulla itselleen 500 grammaa uutta punasolumassaa. Hänellä on varatankki täynnä hemoa hapenottoon viime kilometrin kirissä!

Mene ja tiedä! Jospa kirjoittaisin muutaman rivin EM – kisojen kuluessa siitä, millä varmuudella omiin mestaruustaistoihini lähdin. Esimerkkinä muutama harjoitus, joilla varmuus voitosta syöpyi aivoihini. Jos vedät 5 x 1000 metriä 2 minuutin = 400 metrin hölkkäpalautuksella 2.36 / 2.34 / 2.32 / 2.30 / 2.28 helpohkoisti tai 50 x 200 metriä 50 sekunnin palautuksella 10 x 29,5 / 10 x 28,5 / 10 x 27,5 / 10 x 26,5 / 10 x 25,5 / + ekstran 23,5 niin taidat olla valmis mittelöihin missä vaan, kun kaiken pohjalla on kuntotesti 15 kilometrillä ilman verryttelyä aikaan 44 minuuttia! Ja 800 – 1200 kilometrin kuukausimäärät jo vuosien varrelta!

Hyviä katseluhetkiä kaikille yleisurheilun ystäville! Muutenkin kesän vielä jatkuessa, häntä pystyyn ja laitumille! Itse poljen 20 – 25 kilsaa pyörällä päivässä ja maalaan liki aamusta iltaan! Tää on elämää!