Rakkaan perheeni synty juontaa tosikertomuksesta vuodelta 1973, helmikuun 18 päivä. Ja tämä kertomus on totta. Olin palannut parin viikon työmatkalta Espanjasta tuona iltapäivänä. Asuin silloin hotelli Hesperiassa Helsingin Mannerheimintiellä. Vedin iltahämärissä lenkin Keskuspuistossa, piipahdin kylvyssä ja heittäydyin vuoteelleni pikku
tirsoille. Aamulla oli edessä työkeikka Ouluun, Heräsin kello 23, vatsani vaati ruokaa.  Menisinkö ravintolaan?
Ei, se veisi kaksi tuntia. Sama huonepalvelun kanssa. Nakkikioskille Messuhallin kupeeseen? Liian kylmää ja laiskuus! Mutta, yökerhossa saa valmista janssonin kiusausta minuutissa. Siispä sinne!

Takakautta janssonille. Sain sen heti viinitilkan kera. Istuin varjoisessa nurkassa. En kaivannut mitään muuta. Toisella silmällä honasin tanssilattian vieressä kaksi vaaleaverikköä, joista toinen irvisteli minulle. Tuntee kai? Astelin jo kohti takaovea ja unta, kun orkesteri suhautti ilmoille Besame muchon! Pyörsin askeleeni ja pokkasin tuolle itseäni tuijottaneelle vaaleaverikölle. Rytmi soljui heti kuin ikänsä yhdessä tanssineilta.

- Iltaa! Teillä näyttää olevan juhlat menossa?
- Kyllä, mutta vain työtovereiden kesken.
- Anteeksi, mitä teette työksenne?
- Olen lääkärisihteeri.
- Mitä sellainen sihteeri tekee?
- Hoitaa lääkärin vastaanotot niin, että hän saa keskittyä omaan työhönsä. Tehokkuus paranee ja aika lyhenee.
- Entä, mitä neiti harrastaa vapaa-aikanaan muuta kuin juhlimista?
- Uin aamuisin, eipä muuta ihmeellistä. Hoidan myös lääkärini autot ja muut juoksevat asiat.
- No sepäs sattui. Olen itse huono uimari. Voisinko saada uimaopetusta. Asun tässä talossa. Lennän aamulla Ouluun, jää tänne yöksi ja opeta minut aamulla uimaan talon altaalla!
- Kiitos, mutta en tule Väätäisen huoneeseen. Kiitos tarjouksesta.
- Harmin paikka, mutta minäkin tarvitsisin tuollaisen sihteerin, autonkuljettaja ja kauniin rakastajattaren.
Nyt painelen yöpuulle, mutta jos tarjoukseni kiinnostaa, palaan ylihuomenna aamukoneella takaisn Hesaan.

Minä painelin untenmaille ja aamulla Ouluuun. Mutta mitä teki tämä vaaleaverikkö? Hän sulkeutui yökerhon vessaan, käänsi kannen hentojen sormiensa alle, risti ne, katso
ylös kattoon ja lausui kohtalokkaat sanat: Herra anna tuo Väätäinen minulle!

Kaksi yötä myöhemmin palasin Oulusta. Kävellessäni ulos koneesta kuulin äänen - Mihin mestari ajetaan? Siinä
Hän seisoi solakkana, hiukset olkapäillään pitkässä afgaaniturkissaan niin kauniina, ah niin kauniina....

Tätä tarinaa jatkamme yhä, Liisa ja Juha. Tuhkimotarinaa. Jumalaa antaa, jos on antaakseen ja toisaalta eihän tarinaa voi purkaa kukaan muu kuin Liisa! Menemällä Hesperian yökerhon vessaan ja pyytämällä, että hyvä Jumala ota tuo Väätäinen minulta pois! Tätä onnea on jatkunut kohta 45 vuotta. Perheeseemme kuuluu Luojan lahjana kaksoset Juuso ja Reeta, vävyni Dario sekä lapsenlapset Ada ja Luna. Ja minä olen edelleen huono uimari!